lauantai, 11. syyskuu 2021

Syksy tulee

Syksy tulee, en ole valmis. En ole valmis pimeään, märkään ja kylmään. En edes tähän , että kukat kuolee pois ja linnut lähtevät. Se tuntuu joka syksy pieneltä kuolemalta, Pitäisi valmistautua talveen ja kaikkeen tulevaan ja minusta tuntuu, että annan palan sielustani pois.

Kaikessa tässä täytyy kuitenkin selvitä ja mennä eteenpäin. Meille se tarkoitti tänä viikonloppuna asuntovaunun pois vientiä alueelta ja laittoa talvikuntoon. Työ on haastavaa, kun sitä ei haluaisi tehdä. Haluaisi vaan kesäiltojen jatkuvan ikuisuuksia.

Mökiltä syksyisiä kuvia muistii 

 

 

19174090-B225-4993-9D23-D36E40CEADC1.jpg

75494712-7F4A-4186-A11C-A46FAFFD6C0E.jpg

 

5A081813-C252-4213-87F3-F06296CBE43A.jpg

keskiviikko, 1. syyskuu 2021

Töitä

Lomautus on nyt jatkunut 5 kuukautta enkä ole ikävöinyt töihin kovinkaan. Se on outoa, koska työyhteisömme on todella miellyttävä. Sitä yhteisöä oletin kaipaavani, mutta olen viihtynyt kotona hyvin.

Viikonloppuna kuitenkin lähdin ajamaan tytärtä pelireissulle ja siellä se iski, ihan järjetön ikävä ajamaan. Kaunis ajopäivä, kuiva tie eikä yhtään tuulta eli ihanteellinen ajosää. Nautin koko sydämestäni.

Päivä oli pitkä ja illalla todella muistin miksi olin aina töiden jälkeen aivan loppu , niska jumissa ja selkä jäykkänä. Muistin sen tunteen ja sitä en ole ikävöinyt. Pitkän ajojakson jälkeen, kun oli niin väsynyt ettei tahtonut nimeään muistaa ja kolarin vääntämä niska aivan jumissa. Töihin palatessa minun täytyy alkaa huoltaa kehoani paremmin. Luvata käydä hierojalla kerran kuussa, etten päästä tilanetta enää niin pahaksi. Täytyy oikeasti satsata itseensä ja työkuntoonsa. Miten se voi olla niin vaikeaa?

 

4661F6A0-823D-402E-9B28-B27FAFFB1BF2.jpg

 

 

 

 

perjantai, 27. elokuu 2021

Aikaa

Aikaa tuntuu nyt olevan paljon ja sain ajatuksen kuvata tätä reissaamista mitä koko kesä on jo tehty. sama jatkuu edelleen.

Muutoksista mitä on jo tehty ja mitä kaikkea tulee vielä eteen. Olen siis ollut koko kesän lomautettu , kesällä se ei vielä tuonut lisää aikaa, mutta nyt syksyllä, kun lapset palaavat kouluun, on tullut runsaasti aikaa käyttöön. Se on toisaalta ihan hyvä, sitä olen pitkän aikaa tarvinnutkin, mutta nyt kun sitä on en osaa käyttää sitä.

Blogi onkin yksi ihan hyvä keino lisätä omaa tekemistä

kesä kului reissatessa suomessa ja tietysti Sarapistossa. Koko perhe tuntuu nauttivat asuntovaunuelämäsä.

Lisään tänne kuvia kesän puuhista.

C39D61EF-2F7C-41C6-94EB-5AFE597F7551.jpg

Inka kävi kaveri luona tosi pitkällä, toisella puolella suomea. Yhdistetiin se omaan reisuuun ja saatiin käytyä monella uudella vaunualueella missä ei ennen oltu käyty. Nosta tähän Rastilan, joka oli milestäni varsin mielenkiintoinen vihreä läiskä, mutta kuitenkin todella kaupungin tuntumassa. Meri oli aivan vieressä tuoksuineen ja yöllä kuului metron kolina.

25BD8BFA-272D-4FC1-90E4-B11A7520CC62.jpg

Käytiin seurasaaressa, sekin oli paljon mukavampi paikka, kuin ajattelin. Pystyi uimaan ja olemaan rauhassa vaikka sekin on ihan kaupungin tuntumassa lähellä kaikkea. Sattui todella hyvä ilma ja vähän harmitti , ettei ollut uimapukuja mukana. Vietimme kuitenkin tosi kivan piknikin siellä.

35F7C664-07C5-4BAD-BC99-2295485DA2DC.jpg

Tietysti matkaan kuuluu, paljon, paljon autossa istumista. Se sujuu jo hyvin koska tytytö ovat isoja ja osaavat viihdyttää itseään.  enää ei ihan heti voida pahoin autossa.

62A91E04-5A39-4B0A-8092-E262C99A6F3B.jpg

Kokeiltiin kaikki myös suppailua. Yllättävän raskasta.

63D4A837-2CE8-4390-B746-866A3921D3CB.jpg

Käytiin Imatralla, olen käynyt joskus pienenä. En muistanut , että olisin koskaan ennen käynyt-

3FC5BB6A-677D-4D3A-B7D9-9F6C8C214DC9.jpg

Tietysti oltiin myös mökillä ja siellä kävi meilläkin paljon vieraita.

AF3DFE69-5E69-4BD0-BD08-DD39991A75A2.jpg

Kesäyöt edelleen, minun lemppareita