Lomautus on nyt jatkunut 5 kuukautta enkä ole ikävöinyt töihin kovinkaan. Se on outoa, koska työyhteisömme on todella miellyttävä. Sitä yhteisöä oletin kaipaavani, mutta olen viihtynyt kotona hyvin.

Viikonloppuna kuitenkin lähdin ajamaan tytärtä pelireissulle ja siellä se iski, ihan järjetön ikävä ajamaan. Kaunis ajopäivä, kuiva tie eikä yhtään tuulta eli ihanteellinen ajosää. Nautin koko sydämestäni.

Päivä oli pitkä ja illalla todella muistin miksi olin aina töiden jälkeen aivan loppu , niska jumissa ja selkä jäykkänä. Muistin sen tunteen ja sitä en ole ikävöinyt. Pitkän ajojakson jälkeen, kun oli niin väsynyt ettei tahtonut nimeään muistaa ja kolarin vääntämä niska aivan jumissa. Töihin palatessa minun täytyy alkaa huoltaa kehoani paremmin. Luvata käydä hierojalla kerran kuussa, etten päästä tilanetta enää niin pahaksi. Täytyy oikeasti satsata itseensä ja työkuntoonsa. Miten se voi olla niin vaikeaa?